Essee tuli valmiiksi ja palautin sen päivän myöhässä. Nyt odotan malttamattomana palautetta. Itse olen kirjoitukseen tyytyväinen ja koin oppineeni kirjoittamastani aiheesta paljon kirjoitusprosessin aikana.

Esseen kirjoittaminen on nyt puolessa välissä ja vertaispalautteet on saatu ja annettu. Saamani palaute oli kannustavaa ja antoi kovasti intoa jatkaa kirjoittamista. Arvioijat kiinnittivät huomiota aiheen rajaamiseen. Huomio oli varsin oikea, päässäni kun on ihan kirkas ajatus rajauksesta mutta paperille se ei tunnu siirtyvän. Mietittävää on vielä paljon.

Itse annoin palautetta aiheesta jonka koin ehkä kaikkein vaikeimmaksi. Palautteen antaminen oli vaikeaa. Olisi varmaan hyvä saada palautetta palautteesta.

Oma opintosuunnitelmani on nyt tehty. Olipa se vaikeaa! Varsinkin omien tavoitteiden muotoileminen kirjalliseen muotoon oli liki mahdotonta.

Suunnitelmaa tehdessäni tajusin, kuinka vähän vuorokaudessa todellakin on tunteja. Kun jaoin ajan työn, harrastusten, perheen ja nukkumisen kesken, opiskelulle ei kovin paljon jäänyt. Ryhdyn tehokkaaksi!

Kävin juuri osallistumassa verkkokeskusteluun. Tehtävänä oli kirjoittaa esittely itsestä ja kommentoida toisten kirjoituksia.

Heli oli ehtinyt ensimmäiseksi kirjoittajaksi. Hän kirjoitti ihan super kannustavia lauseita ja kehoitti meitä kaikkia toistemme kannustamiseen. Helin kirjoitus kyllä toimi, heti alkoi jotenkin adrenaliini (tai mikä se nyt on) virtaamaan.

Tänään alkoi (luultavasti) noin vuoden mittainen kasvatustieteiden verkko-opiskelu. Aloitusseminaari oli ihan ok, jos jättää huomioimatta tietotekniikan aiheuttaman tunnin lyhennyksen. Tunnin lyhyempi päivä tarkoitti tietenkin myös tuntia vähemmän oppia. Aloitus oli kuitenkin mahtava :"Te olette nyt kasvatustieteiden opiskelijoita. Käyttäytykää sen mukaisesti." Ylevää.

Saamani oppi oli tänään innostavaa. Professori Kimmo Lehtonen on hauska ja innostava sekä samalla vakuuttava. Hauska ja vakuuttava on harvoin hyvä yhdistelmä. Olisivatpa kaikki yhtä innostavia! Verkkotuutori ei ollut ihan samaa kastia, hänestä huokui vielä epävarmuus ja lyhyempi työhistoria.

Ryhmä vaikutti mukavalta. Huomasin olevani vanhimmasta päästä. Se oli hieman outoa, tähän saakka olen lähes poikkeuksetta ollut jos jonkinlaisissa kokoonpanoissa nuorin. Olenkohan jotenkin vanhentunut? Toivottavasti ikä tuo varmuutta. Aikakin omista lapsistani uskon olevan hyötyä tässä opiskelussa, kaksi omaa koekaniinia.

Pyöräilin intoa puhkuen kotiin ja päätin aloittaa oppimispäiväkirjan kirjoittamisen. Niin teinkin, pyykkivuoren taltuttamisen, omenapiirakan tekemisen ja kaupassa käynnin jälkeen.